keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Kuvia



Rosa viihtyy ulkona.



Rosa ja sen uusi seepra pehmolelu.



Rosan lempipuuhaa on ulkona on istutusten pureskelu ja nuuskiminen. Kesällä tästä voi muodostua ongelma, mutta vielä olemme antaneet sen tutustua puutarhaan rauhassa.



Rosa nauttii kovasti kun sitä silitetään mahasta.



Rosan hampaat kasvavat kovaa vauhtia.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

ETSI ROSA ETSI !




Rosalla on paljon energiaa kulutettavaksi. Joten olemme alkaneet olla sen kanssa tuttavaltamme kuultua etsimisleikkiä. Siinä piilotetaan makupala ja peitetään koiran silmät ja sanotaan: "etsi". Alussa makupala kannattaa piilottaa lähelle ja antaa koiran nuuskia sitä ennen piilotusta. Myöhemmin makupalan voi piilottaa jo kauemmaksi tai jopa korkeammalle lattia tasosta esim. penkille, sekä makupaloja voi piilottaa useampia. Leikistä on myös variaatio jossa maukupala piilotetaan yhden kupin alle katso kuva. Rosa on pitänyt leikistä erittäin paljon.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Yhdeksän viikkoinen




Rosa on ollut meillä vain  kaksi viikkoa, silti se on kasvanut aivan silmissä. Nyt sen säkäkorkeus on 33 senttimetriä ja massa viisi kilogrammaa. Se syö edelleen neljä kertaa päivässä. Reilun viikon aikana se syö noin kilon ruokaa.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Rosa suihkussa



Tänään Rosa pääsi ensimmäistä kertaa suihkuun , kun sen turkki alkoi haisemaan hieman pissalle.  Pesun aikana Rosa oli suhteellisen rauhallinen, sillä onhan se vesikoira. Turkin pesimme Paul Mitchell:in normaalilla shampoolla, kyseisellä tuotemerkillä on myös erikois pesuaineita koirille. Suihkun jälkeen Rosan turkista tuli pehmeämpi ja tuuheampi.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Lumikoira



Rosa nautti kun pääsi ulos lumisateeseen, vaikka sen turkki 
peittyi lumeen.


lauantai 3. tammikuuta 2009

Oppiva pentu




Olemme yrittäneet kouluttaa Rosaa vähän kerrallaaan. Se osaa jo hienosti odottaa ruokakupin edessä kunnes sille sanotaan: "ole hyvä" ja tietää  että menen ennen sitä ulkoa sisälle, sekä kohtalaisesti komennot istu, maahan ja hae.

perjantai 2. tammikuuta 2009

"Peloton riiviö"

Otsikon sanat ovat omiaan kuvaamaan pientä Rosaamme viimepäivinä. Rosalle on tullut paikat tutuiksi ja siten se on tullut rohkeammaksi. Se juoksee jatkuvasti olohuoneen ja keittiön ympäri ja yrittää innokkaasti päästä siltä kiellettyihin paikkoihin kuten sohvalle tai makuuhuoneisiin. Kun Rosa todella villiintyy on kova työ estää sitä hyppimästä, puremasta vaatteita (etenkin lahkeita), mattoja, sekä kaikkea muuta purtavaksi kelpaavaa.  Siksi se on sanutkin lisänimen Riiviö. 

Uudenvuoden aattona oli positiitivista huomata ettei rosa pelännyt lähes lainkaan rakettien pauketta. Ainoastaan käyttäessäni sitä ulkone se säihkähti kovaa paukahdusta, mutta rauhoittui kun kehuin ja silitin sitä.